Metsätyypit, suo
Kärppäkiven lehdon nurkalla on reitin matalin kohta.
Metsäkasvillisuus määräytyy kasvupaikkatekijöiden (valo, lämpötila, kosteus ja maaperä) perusteella. Suomessa käytössä olevassa metsätyyppijärjestelmässä metsät karkeasti ryhmitellään kolmeen päätyyppiin: kuivat kangasmetsät, tuoreet kangasmetsät ja lehdot.
Paikoilla, missä peruskallion päällä oleva maakerros on hyvin ohut tai paikoitellen kokonaan puuttuu, on ravinteita ja ajoittain myös vettä niukasti tarjolla kasvien käytettäväksi. Siksi kasvillisuus on niukkaa ja vähälajista ja puiden kasvu hidasta. Kalliomänniköt ovat helppokulkuisina hyvää retkeilymaastoa, mutta niiden kasvillisuus kestää kulutusta huonosti. Kalliopinnasta aluskasvillisuus irtoaa helposti.
Lehtojen osuus Suomen kasvullisesta metsäalasta on alle 1 %. Lehto eroaa kangasmetsästä maan ravinteisuuden suhteen vaateliaan ruoho- ja heinäkasvilajiston esiintymisen perusteella. Kangasmetsille luonteenomaista kerroksellista maannosta ja sen hapanta kangashumuskerrosta ei lehdoista tapaa. Lehdon maaperä on tyypillisimmillään runsasravinteista lehtomultaa.
Suomen metsien päätyypit: kuiva kangasmetsä, tuore kangasmetsä ja lehto
Kukin ryhmä voidaan edelleen jakaa ravinteisuudeltaan erilaisiin tyyppeihin. Useimmat Keski-Suomen lehdoista, kuten myös edessä näkyvä kosteiden lehtojen ryhmään lukeutuva ”Kärppäkiven lehto”, sijaitsevat purojen varsilla.
Kärppäkiven lehto on lähteestä alkunsa saavan puron varrelle kehittynyt rehevä saniaislehto, jota keskikesällä hallitsevat suuret saniaiset hiirenporras, kotkansiipi ja metsäalvejuuri. Lehdon vaateliaita kasvilajeja ovat metsälehmus, koiranheisi, lehtokuusama ja näsiä sekä mm. mustakonnanmarja, lehto-orvokki ja tesma.
Jopa kuivissa kalliomänniköissä voi tavata pienialaisia rahkasammalten ja suovarpujen muodostamia laikkuja. Suokasvien esiintymisen tekee mahdolliseksi kalliokuoppiin varastoituva vesi.
Pienet suokasvillisuuden luonnehtimat laikut voivat toimia laaja-alaisempaan soistumaan johtavan kehityksen alkupesäkkeinä.
Rahkasammalten ja muidenkin kasvien kuolleista, vain osittain hajonneista osista muodostuu hitaasti turvetta.
Happamiin ja vähähappisiin olosuhteisiin parhaiten sopeutuneet suokasvit perivät ajan myötä voiton kilpailussa metsäkasveja vastaan.
